Arvomaailma sekä hyväntekeväisyysyhteistyö ”Lapset ovat maailman toivo. Mutta lapsista kasvaa toiveikkaita vain kokemalla välittämistä itse. Ihan jokainen meistä voi vaikuttaa millaiseen maailmaan lapset kasvavat, ja millaisessa maailmassa me itse haluamme elää.” -Hope Yhdessä & Yhteisesti ry.
Meille Cloussa on tärkeää saada jakaa omaa arvomaailmaamme myös asiakkaidemme kanssa. Suosimme suomalaisia sekä ekologisia tuotteita, mutta halusimme myös auttaa meille sopivalla tavalla vähävaraisia perheitä Suomessa.
Yhdessä päätimme lahjoittaa aikaamme ja ammattitaitoamme -leikkaamalla Hope ry:n tukemien perheiden hiuksia ilmaiseksi kerran kuukaudessa.
Toivomme, että esimerkillämme saamme muutkin ajattelemaan, että muutama tunti kuukaudessa on itseltä vähän, mutta iso juttu toiselle.
Avoinna sopimuksen mukaan /
Ma-Pe klo 9-20 La klo 9-15
Noora Salo
Parturi-kampaamo Clou on ensimmäinen oma liikkeeni. Tuon tuote- ja yhteistyövalinnoillani esille omia arvojani: tuen mielelläni kotimaisia- ja vastuullisia yrityksiä, sekä teemme hyväntekeväisyysyhteistyötä.
Valmistuin parturi-kampaajaksi v. 2009 Tuusulassa, josta lähtien olen toiminut alalla.
Intohimo hiuksiin minulla on säilynyt läpi elämän, sekä kouluttaudun jatkuvasti. Erityisesti pidän haastavista ”hiusprojekteista”, kuten vaalennuksista, mallinmuutoksista, sekä hiustenpidennystöistä.
Olen sertifioitu Yumi Lashes & Brows-, sekä Vita Liberata -suihkurusketuksen ammattilainen. Minulta saat myös meikkaukset arkeen & juhlaan.
Voit laittaa viestiä instagramissa, nettisivujen kautta, tai vaikka piipahtaa liikkeessä, niin suunnitellaan ja toteutetaan sinulle unelmiesi lookki!
Instagram: @nooraelinashair
Eva Verte
Moikka!
Olen Eva, toiminut parturi-kampaajana jo
20 vuotta ja rakastan työtäni! Pyrin tekemään jokaisesta asiakaskäynnistä ainutlaatuisen ja asiakkaana sinä olet aina tähti.
Olen kotoisin Tallinnasta, mutta asunut Suomessa lapsesta asti. Minua on aina kiehtonut ihmiset, eri kulttuurit, matkustelu, muoti ja musiikki.
Matkaillessani olen leikannut hiuksia Balin vehreydessä Intian aallokkoihin, joten jos matkailu kiinnostaa, on minulla siihen aina vinkkejä.
Työssäni haluan auttaa asiakkaita omassa yksilöllisessä tavassaan ilmaista itseään ja tuoda esiin parhaat puolensa. Se onkin pääsijalla minun työfilosofiassani: Tuoda esiin paras itsesi. Rakastan tehdä värjäyksiä ja leikkauksia ja luoda uutta juuri sinulle räätälöitynä.
Töitäni on nähtävissä Instagramissa: @evaverte
Lämpimästi tervetuloa tuoliini!
Oletko sinä huipputyyppi- ja kollega? Etsimme tiimiimme parturi-kampaajaa ja kynsiteknikkoa.
Suhtaudutko sinäkin alaan intohimoisesti ja haluat kehittyä työssäsi jatkuvasti, meillä se on mahdollista!
Liikkeemme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Etu-Töölössä, Kansallismuseon ja Eduskuntatalon läheisyydessä.
Uusia asiakkaita meille tulee päivittäin, jonka vuoksi tarvitsemme tiimiimme vahvistusta.
Suosimme mm. kotimaisia, sekä ekologisia hiustuotteita ja teemme hyväntekeväisyysyhteistyötä mm. Hope Yhdistyksen kanssa.
Jätä vapaamuotoinen hakemuksesi, niin kerromme paikasta lisää:
Noora Salo / clou@parturikampaamoclou.com
Otsahiuksien siistimisleikkaus, tai koko-/osapää koneajo. Ei sisällä pesua.
Lyhyiden hiusten siistimisleikkaus, sisältää pesun.
Pitkien hiusten siistimisleikkaus, sisältää pesun. Mikäli sinulla on extrapitkät ja -paksut hiukset, varaathan lisäpalveluista ajan mallinmuutokseen +10e.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.
Tämä lisätään leikkauksen hintaan, kun hiusten malli muuttuu/hiukset ovat kasvaneet niin paljon, ettei mallia enää näe hiuksista. Lisä koskee myös extrapitkiä ja -paksuja hiuksia.
(Sis. kestovärjäyksen)
(Sis. muotoilun kuumavahalla ja kestovärjäyksen)
(Sisältää kestovärjäyksen sekä kuumavauhauksen. Nämä hoidot toteutetaan yhtäaikaisesti.)